Ynnä
Sunnuntai 5. syyskuuta 2010







Ynnän kummilapsi

Ynnän kummilapsi on nimeltään Sharon Jepmwetich Maiyo ja tyttö on kotoisin Moibenista, Keniasta. Sharon on syntynyt 27.7.1999 ja aloittaa syksyllä 2009 viidennen luokan. Hän asuu vanhempiensa, kahden veljensä ja kuuden sisarensa kanssa, hänen vanhempansa ovat työttömiä. Sharon Jempwetich pitää värittämisestä ja pallopeleistä. Perheen äidinkieli on Kalenjin.

Täältä voit lukea kummilapsen kuulumisia ja terveisiä. Ynnä lähettää kummilapselleen terveisiä vuosittain kirjeiden ja joulupostin muodossa. Jos haluat lähettää kummilapselle postia tai saada lisätietoja, ota yhteyttä: puheenjohtaja@ynna.fi.

Voit myös lähettää palautetta Palaute-sivun kautta.


Kuulumisia (tammikuu 2008)

Hyvä Kenian Meibekin alueen kummi,

Viime päivinä ontiedotusvälineissä kerrottu Kenian presidentinvaalien jälkeisistämellakoista. Yli 300 ihmisen kerrotaan menehtyneen etnisten ryhmienvälisissä väkivaltaisuuksissa eri puolilla maata. Uutisissa on ollutesillä Kenian länsiosassa sijaitseva Eldoretin kaupunki.

SuomenWorld Visionin Meibekin kummilapsihanke sijaitsee Meibekin laaksossanoin 60 kilometrin päässä Eldoretista. Seuraamme Suomen WorldVisionissa jatkuvasti Kenian tilannetta ja olemme olleet yhteydessäKenian World Visioniin. Kenian World Visionin ohjelmajohtaja ThomasRuttoh on eilen vieraillut Meibekin hankealueella. Hänen mielestääntilanne Meibekissä on varsin rauhallinen ja ruokatilanne onkohtuullisen hyvä.

Meibekin hankealueelta ei toistaiseksi oletietoomme tullut vakavia selkkauksia tai uhreja. Valmiudethumanitäärisen hankkeen aloittamiselle tarvittaessa ovat olemassa.World Vision ja Punainen Risti tekevät Keniassa yhteistyötä.


Kuulumisia (kesäkuu 2007)

Sharonin perhe kuuluu World Visionin Meibekin hankkeeseen. Viime kesän jälkeen Meibekissä on tapahtunut epätavallisen paljon merkittäviä asioita. Työ alueella on jatkunut innostuksen vallassa ja suunnitelmia tehdään yhdessä alueen asukkaiden kanssa.

Toreilla on jaettu tietoa lasten oikeuksista ja järjestetty koulutusta ja keskustelutilaisuuksia sekä lapsille että aikuisille. Lisääntyneen tietoisuuden myötä tavoitteena on yhdessä taata lapsille turvallinen elinympäristö. Hankkeessa toimii myös lasten parlamentti. Myös eläinten hoidosta ja maanviljelystä on järjestetty paljon koulutuksia.

Kummityöhön on saatu digikamera, jolla lapsista ja hankkeen tapahtumista saadaan parempia kuvia ja nopeammin. Kuvattavaa on riittänyt, sillä hankkeen kummilasten määrä lähestyy jo kahta tuhatta.

Vilskettä on riittänyt myös kummilapsen pihapiirissä. Kaikki vuoden alussa kummilapsina olleet lapset saivat Lahjaksi lehmä- nettikaupan ansiosta vuohen tai lampaan. Kuolun jälkeen lapset huolehtivat eläimistään, kuljettavat niitä syömään ja juomapaikoille. Moni eläin on jo saanut jälkeläisiäkin koko perheen iloksi. Yli sata varatonta perhettä on saanut lehmän, joista saadaan maitoa perheen ravinnoksi ja tuloa lasten koulumaksujen maksamiseen. Kaikki kummilapset saivat parafiinilampun, jonka valossa voi tehdä läksyjä kotona iltasellakin.

Yhdessä vanhempien ja koulujen johtokuntien kanssa viime vuonna rakennettiin yhteensä 16 luokkahuonetta. Yli 600 uutta lasta käy koulua kunnostetuissa tiloissa. Monella koululla on nyt myös oma pelto, jossa kasvatetaan koulun keittolan käyttöön maissia ja papuja. Maissia on riittänyt myyntiinkin opetusvälineiden ostamiseksi. Opettajille on järjestetty koulutusta ja jo nyt näkyvät työn tulokset parantuneissa oppimistuloksissa. Kemelietin lukioon on valmistumassa tyttöjen asuntola, joka tarjoaa turvallisen ja mukavan opiskeluympäristön noin sadalle tytölle. Erityisen innostuneita tytöt ovat aurinkopaneeleista ,jotka takaavat valon myös pimeiksi illoiksi. Asuntolan odotetaan lisäävän tyttöjen koulunkäyntiä ja parantavan oppimistuloksia.

Hivistä ja aidsista on vaiettu jo pitkään, mutta nyt joukko aidsiin sairastuneita on hakeutunut testeihin ja hoitoon. Kyliin on syntynyt ryhmiä, jotka tukevat haavoittuvia perheitä kotikäyntien ja elintarvikeavun keinoin. Chebororwan kylän terveysasemalle on perustettu testauspiste, jossa testeissä on käynyt jo yli 200 ihmistä, heistä useimmat naisia.

Meibekin alueen suurin yksittäinen ongelma on ollut puhtaan juomaveden puute. Veden kuljettaminen pitkien matkojen päähän vie suuren osan naisten ja lasten päivästä. Puhtaan veden puute aiheuttaa myös monia sairauksia. Nyt vesijohtoverkoston rakentaminen on käynnistynyt ja lähiviikkoina ssavutetaan ensimmäinen etappi: runkoputki ulottuu viiden kilometrin päähän ensimmäiselle tankille, josta rakennetaan pienempiä jakelulinjoja kylille. Tämä työ jatkuu vielä pitkään. Koko verkoston pituus on 40 kilometriä ja vesihanke etenee sitä mukaa kun vesiputkia saadaan. Jokainen aukeava vesipiste tuo välitöntä helpotusta käyttäjille ja vapauttaa aikaa koulunkäyntiin ja muihin tehtäviin.

Toukokuussa Meibekissä vieraili viikon ajan ryhmä optikkoja ja silmälääkäreitä, jotka järjestivät näontarkastuksen noin tuhannelle ihmiselle. Parisataa tyytyväistä asiakasta poistui paikalta Suomesta lahjoitetut lasit mukanaan, osalle silmälasit luvattiin lähettää jälkikäteen. Kampanja jatkuu kolmen vuoden ajan ja Suomessa kerätään edelleen käytettyjä silmälaseja Meibekiin vietäväksi.


Kenia

Kenia sijaitsee päiväntasaajalla, Itä-Afrikassa, Intian valtameren rannikolla. Somalian ja Tansanian lisäksi Kenian naapurimaita ovat Uganda, Sudan ja Etiopia.

Keski- ja Länsi-Kenian ylängöt ja suuren hautavajoaman laakso muodostavat Kenian selkärangan. Ylänköjen korkeimmat vuoret ovat Mount Kenya ja Mount Elgon. Kostea rannikko, Länsi-Kenian hedelmällinen Viktoriajärven alue ja kuiva pohjoinen muodostavat maan, jossa ilmasto ja pinta-ala on hyvin vaihtelevaa.

Kenia itsenäistyi vuonna 1963. Jännitteitä siirtomaavaltaa vastaan oli nähtävissä jo 1920-luvulla, mutta ne voimistuivat Jomo Kenyattan asettuessa yhteisenä johtajana esiin toisen maailmansodan jälkeen. Maan suurimpiin kuuluvan kikuju-heimon avulla Kenyatta johti vastarintaa, jonka tuloksena oli Kenian itsenäisyys.

Kenian viralliset kielet ovat englanti ja suahili. Lisäksi maassa puhutaan eri heimojen paikallisia kieliä, kuten esimerkiksi kikujua, luthiaa, luoa ja kikambaa. Keniassa on yli 70 heimoa. Kristittyjä on 78%, muslimeja 10% ja heimouskontoihin kuuluvia 10%.

Keniassa noin 60% maalla asuvista elää köyhyysrajan alapuolella ja puolet kenialaisista ansaitsee vähemmän kuin yhden dollarin päivässä. rikas kymmenesosa on keskittynyt Nairobin ympäristöön, samoin sadattuhannet slummien asukkaat. Köyhimpiä ovat pientaloudet, maattomat ja naisten johtamat kotitaloudet.

 

ansku muokkasi tätä sivua viimeksi 21.5.2009